fbpx

Puhe, puoluekokous 19.9.2020

Kuntavaalien alla monessa pienessä kunnassa ja maaseutukaupungissa pohditaan tarkasti oman kunnan elinvoimaa ja tulevaisuutta. Moni miettii miten voisi omalla äänellään varmistaa sen, että siinä oman kylän koulussa voitaisiin jatkossakin tarjota turvallista ja lähellä tuotettua ruokaa, tai sitä, kuinka oman kylän korjaamo pärjäisi myös tulevaisuudessa ja voisi tarjota palvelujaan seuraavillekin sukupolville. Paikalliset yrittäjät miettivät, onko turvallista tehdä pitkän aikavälin investointeja.
Meillä Suomessa on kuntia 310 joista vain 107 käyttää kaupunki -nimitystä. Ei siis ole liioiteltua sanoa, että me olemme maaseutumaa. Vaikka suuri osa väestöstä keskittyykin kaupunkeihin, on meidän maamme pääosin maatalousmaata ja metsää. Näiden alueiden kehityksestä ja suunnasta päätetään kunnissa – ja iso osa niistä kunnista elää ja hengittää maaseudun, ruoantuotannon ja maaseutuyritysten kautta. Ei siis ole samantekevää, kuinka me hoidamme maaseutuamme, ja millaista maatalouspolitiikkaa me haluamme tehdä.
Me vihreät haluamme olla koko Suomen puolue ja se tarkoittaa sitä, että meidän on tarjottava oikeasti toimivia, luontoa ja ympäristöä suojelevia sekä aidosti kannattavia keinoja maaseudun elinvoiman ja ruoantuotannon ylläpitämiseksi. Näitä keinoja löytyy meidän maatalouspoliittisesta ohjelmastamme, ja nyt jos koskaan on aika myös jalkauttaa näitä visioita kuntiin. Meillä on nyt aito mahdollisuus tehdä kunnista ja maaseudusta entistä vihreämpi – ja samalla tarjota kannustavia, reiluja ja elinvoimaa lisääviä ratkaisuja, jotka hyödyttävät paitsi kuntalaisia, myös koko ekosysteemiä. Toivon että olette valmiita ottamaan tämän haasteen vastaan.
Tehdään yhdessä maaseudusta entistä vihreämpi.
Kaikkea kohtuudella – ilmastoteot voivat olla myös rakentavia, kehittäviä ja reiluja

Kaikkea kohtuudella – ilmastoteot voivat olla myös rakentavia, kehittäviä ja reiluja

Ilmastonmuutos on uhka, joka koskettaa ihan kaikkia. On ymmärrettävää ja tarpeellista, että etsitään tehokkaita, toimivia ja nopeita keinoja hiilipäästöjen vähentämiseksi. Tutkimukset sekä IPCC:n raportti antavat meille tukun ratkaisuja, joilla tavoitteeseen ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä 1,5 asteeseen päästään. Näitä keinoja ja toimia harkitessa tulisi myös miettiä eri vaihtoehtojen globaaleja, lokaaleja ja yhteiskunnallisia vaikutuksia – siis myös sitä, millaisen maailman me haluamme pelastaa.

Lihan kulutuksen vähentäminen on selkeä keino, jolla ilmastonmuutosta voidaan hillitä – tämä ei varmasti ole kenellekään epäselvää. Nopeat ratkaisut ovat tarpeen, mutta ne vaativat harkintaa. Naudan ja märehtijöiden hiilipäästöt ovat se, mihin usein on helppo tarttua ja totta onkin, että globaalien tutkimusten mukaan niiden hiilipäästöt ovat massiiviset ja niitä tulee vähentää. Sen sijaan vertailutietoa siitä, miten kotimainen tuotanto eroaa globaalista meillä on kovin vähän – Suomen tuotanto kun on aika erilaista kuin vaikkapa USA:n tai Brasilian, joissa nurmirehun ja laidunnuksen määrä on vähäinen (eli maan hiilensidontakykyä ei hyödynnetä tai tehosteta) ja ruokinnan painopiste on väkirehuissa eli soijassa, jonka viljely aiheuttaa sademetsäkatoa esim. Brasilian alueella. Alustavat tutkimukset kuitenkin antavat viitteitä siitä, että kotimaisen tuotannon päästökokonaisuus ei ole aivan niin massiivinen kuin on aikaisemmin laskettu.

Jotta ilmastotekoja voidaan tehdä toimivasti, tehokkaasti ja harkiten, tulisi meidän lähteä tavoitteesta, ei keinoista. Lihan kulutuksen vähentäminen ja ilmastoystävällinen ruoantuotanto on päätavoite, ja siihen pääsyn keinoja tulisi harkita huomioiden myös yhteiskunnalliset ja eettiset tavoitteet. Ruokajärjestelmä on monimutkainen ja herkkä kokonaisuus ja vasta kun kokonaisuuden hahmottaa, voidaan löytää keinoja, joilla paitsi hillitään ilmastonmuutosta, myös edesautetaan eettistä ja reilua tuotantoa.

Kotimaisen naudanlihan kieltäminen ja sen korvaaminen ruokapöydässä ulkomaisella broilerilla tai possulla ei ratkaise perimmäisiä ongelmia, vaan siirtää ne toisaalle. Kotimaisen tuotannon osalta on syytä tiedostaa, että siat ja siipikarja syövät tuontisoijaa sekä viljoja, jotka sellaisenaan kävisivät myös suoraan ihmisruoaksi. Kotimaisen tuotannon osalta meillä on sentään mahdollisuus vaikuttaa sen eettisyyteen, ilmastovaikutuksiin sekä siihen, että tuotanto on reilua myös tuottajalle.

”Kaikkea kohtuudella” voi kuulostaa tylsältä, mutta kulutuksen muuttaminen periaatteella ”vähemmän mutta parempaa” mahdollistaa paitsi kotimaan ruoantuotannon säilymisen ja sen kestävyyden kehittämisen myös ilmastovaikutusten pienentämisen. Tämä ei edes ole hankalaa, jos halua sen toteuttamiseksi löytyy.

 

Muuttuva maailma tarvitsee rohkeutta – myös ilmaston osalta

Viime päivien keskustelussa on saatu seurata jos jonkinlaista näkemystä ilmastonmuutoksesta. Viimeisimmässä Valkeakosken Sanomien kirjoituksessaan Mikko Nurmo oli huolissaan kotimaan kilpailukyvystä. Hän myös kommentoi että ”Sauli-maassa tarpeellinen on jo tehty”. ”Tarpeellinen” määräytyy tällä hetkellä siten, että lämpötilan nousu on saatava pysäytettyä 1,5 asteeseen, jotta voimme säilyttää elämisen edellytykset maapallolla. Tämä on ratkaisevan tärkeää ja se vaatii kaikilta ponnisteluja, myös meiltä täällä Sauli-maassa, jota itse kyllä kutsun mieluummin Suomeksi. Tutkimuksen mukaan me emme suinkaan ole hiilijalanjälkemme osalta mallimaa – erään laskutavan mukaan v. 2017 suomalaisen hiilijalanjälki oli keskimäärin yli 10 tonnia, EU:n keskiarvon ollessa 7,2 ja intialaisen kohdalla luku oli vaivaiset 1,8. Kotitalouksien osuus näistä päästöistä on keskimäärin 67 %, joten lienee turha väittää, etteikö jotakin olisi tehtävissä – vaikkapa vain sen lihattoman lokakuun muodossa, jos tuntuu ettei muuhun aika ja resurssit riitä.

Mitä tulee kotimaan kilpailukykyyn ja vetovoimaan: ilmastonmuutoksen edelläkävijyys ei niitä välttämättä heikennä vaan päinvastoin – edellyttäen, että emme vain jää paikallemme. Pienenä maana meidän vahvuutemme on aina ollut eteenpäin meneminen myös vaikeissa tilanteissa. Meillä on osattu innovoida, kehittää ja uudistaa. Meillä on osattu yrittää. Miksi ei siis myös nyt? Suuret teollisuuslaitokset ovat siirtymässä jo Kiinastakin edelleen Afrikan halpatuotantomaihin, joten niitä on turha surkutella takaisin.

Jos haluamme kehittää liiketoimintaa ja teknologiaa, joilla on tulevaisuudessa kysyntää ulkomailla, juuri ilmastonmuutoksen pysäyttämisen keinot kuten puhtaampi energia, cleantech, uudenlainen viljelyosaaminen ja korkean tason tietotaito ovat niitä tuotteita joita maailmalla tulevina vuosina ostetaan. Uudet liikkumisen konseptit, energiansäästö, hiilinielut – maailma on mahdollisuuksia täynnä. Valtiolta tämä vaatii rohkeutta ja pitkäjänteistä työtä – satsaamista koulutukseen ja tuotekehityksen tukemiseen. Myös kulutusta, teollisuutta ja tuotantoa on ohjattava ja kannustettava löytämään uusia ja toimivampia ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan 56,1 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Koko maailman päästöt olivat YK:n tilastojen mukaan 53,4 gigatonnia. Suomen päästöt ovat siis noin promillen, eli yhden tuhannesosan, maailman päästöistä. Tämä vaikuttaa pieneltä, mutta tulee muistaa, että tämä lukema on puhtaasti tuotantoperusteinen – siihen ei siis ole laskettu tuotujen kulutushyödykkeiden päästöjä lainkaan. Omien päästöjemme pienentämisessä kannustimena tulisikin olla myös kilpailukyvyn ja kotimaan menestyksen ylläpitäminen. EU:n alue tuottaa useamman prosentin päästöistä, ja on siis mitä oivallisinta markkina-aluetta tulevalle osaamiselle.

Onhan kotimaan toki mahdollisuus jäädyttää kaikki toimenpiteet ja istahtaa alas odottelemaan, että maailma muuttuu ympärillä. Kyllä puhtaammat tuotantotavat ja energiaratkaisut keksitään varmasti myös muualla. Voisimme sitten vielä pitää muutaman vuoden kynsin hampain kiinni tuotantotavoista ja teollisuudesta, jolla ei ole enää tulevaisuutta. Mutta miten käy paikalleen jääneen yhteiskunnan kilpailukyvyn?

Minna Hölttä
Vihreä kaupunginvaltuutettu ja yrittäjä

Kirjoitus on julkaistu Valkeakosken Sanomissa 13.10.2019

Yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä tulevaisuuden trendi

Yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä tulevaisuuden trendi

Yrityksen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa. Toki yrityksellä saattaa olla myös muita tavoitteita, mutta ilman tuota ensimmäistä tavoitetta koko yritystä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Viimeaikojen uutisoinnit mm. Esperi Caren osalta ovat nostaneet yritysten yhteiskuntavastuun tapetille – pelkkä voiton tavoittelu ei riitä, tarvitaan myös uudenlaista yhteiskunnallista yritysvastuun kulttuuria. Kuinka siis muokata kannattavasti yrityksen ensisijainen tehtävä palvelemaan myös kohtuutta ja yhteiskunnallista hyvää?

Yhteiskunnalliset yritykset ovat yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet harjoittamaan kestävää pitkän tähtäimen liiketoimintaa ja käyttävät voitostaan vähintään puolet toimintansa kehittämiseen tai lahjoittavat sen määrittämäänsä hyvään tarkoitukseen. Tällainen yhteiskunnallinen toiminta ei suinkaan suitsi yrittäjätoimintaa, vaan ennemmin tarjoaa sille laaja-alaisempaa yhteiskunnallista merkitystä ja arvoa, ja se voi toimia myös kilpailuvalttina yhteistyökumppaneita haettaessa. Osin tämä on paluuta juurille – moni viimevuosisadan yrityksen menestystarina on kehystetty myös yrityksen sosiaalisella ja yhteiskunnallisella vastuulla.  Aikana, jolloin yhteiskunta ei tarjonnut vaikkapa lastenhoitoa tai sosiaaliturvaa, tämän vajeen täyttivät yrittäjät.

Tällä hetkellä yhteiskunnallisen yrittäjyyden merkin voivat saada käyttöönsä yritykset, jotka on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Mielestäni merkkiä tulisi laajentaa kattamaan myös muiden alojen yritykset, jos ne vain sitoutuvat näihin samoihin tavoitteisiin.

Uskon, että me yrittäjät voimme myös tulevaisuudessa olla keulakuvana inhimillisemmälle ja vastuullisemmalle taloudelle.

Suomen metsien suojelulla on jo kiire

Suomen metsien suojelulla on jo kiire

Suomi elää metsästä. Meille metsä on aina ollut koti, ravinnon ja rauhan lähde sekä tuki ja turva, myös taloudellisesti. Huolimatta siitä, että suomalaiset lähes poikkeuksetta arvostavat ja rakastavat metsäluontoa, meidän metsiemme monimuotoisuus heikkenee hälyttävää tahtia. Oman osansa tuhotyöstä tekee ilmastonmuutos, mutta valtaosa vastuusta kuuluu meidän metsiemme tehokäytölle ja metsätaloudelle.

Vuonna 2016 sekä 2017 tehtiin ennätykset kotimaan puun hakkuumäärissä. Huomionarvoista tässä on se, että tukkipuun hakkuumäärät eivät ole vuosien aikana kovinkaan paljon nousseet, vaan nousu tulee pääosin kuitupuun sekä hakkeen määristä. Eli käytännössä entistä enemmän meidän metsistämme keitetään selluksi ja myydään edullisesti eteenpäin. Tämä ei ole kannattavaa metsänomistajalle, ja metsäluonnolle se on aina katastrofi.

Suomalaisen metsänhakkuun sanotaan olevan kestävää, ja tällä perusteella meille myös perusteltiin valtion metsien hakkuumäärien nostoa. Todellisuudessa kestävät hakkuumäärät perustuvat näissä laskelmissa aina vain taloudelliseen kestävyyteen, eli siihen, kuinka paljo metsää voidaan kaataa siten, että se on myös tulevaisuudessa taloudellista. Totta on, että meidän metsämme kasvavat enemmän kuin hakkuumäärät ovat olleet, mutta taloudellinen peruste kestävyydelle ei riitä. Laskelmiin tulisi sisällyttää myös laadullisia sekä ekologisia määrityksiä, jotta voitaisiin todella aidosti tarkastella metsänkäytön kestävyyttä.

Avohakkuut historiaan

Avohakkuut otettiin valtion metsissä käyttöön väliaikaisena toimenpiteenä ennen toista maailmansotaa. Hakkuutavan piti olla vain lyhytaikainen ratkaisu, jolla saadaan kiireesti lisäpuuta teollisuuden tarpeisiin.  Vaikka jo vuosia sitten on havaittu avohakkuiden vaarallisesti köyhdyttävän luontoa sekä tuhoavan eliölajeja, ei tästä hakkuutavasta ole vieläkään päästy eroon. Avohakkuiden lopettaminen olisi ensimmäinen askel kohti kestävää metsätaloutta.

Kohti ekologista ja monimuotoista metsää

WWF on arvioinut, että jopa kaksi kolmasosaa meidän metsiemme luontotyypeistä ovat uhanalaisia. Suomen metsissä elää kaikkiaan 800 uhanalaista lajia, ja toinen samanmoinen uhanlaisuuden kynnyksellä.

Meillä olisi monia keinoja hoitaa metsää ja harjoittaa jopa metsätaloutta siten, että saamme parannettua metsiemme monimuotoisuutta. Suomen talousmetsistä miltei kolme neljäsosaa on sertifioitu PEFC-sertifikaatilla, mutta tämä ei kuitenkaan riitä. Ympäristön kannalta kunnianhimoisempi FSC on huomattavasti harvinaisempi, ja vasta siinä edellytetään esim. metsänomistajia ylläpitämään tai palauttamaan metsiensä ekosysteemi, siihen kuuluva biologinen monimuotoisuus, sekä luonnonvarat ja maisemat. Suositeltavaa olisi, että kaikki metsäalueet, joilta metsäbiomassaa kerätään, tulisi tulevaisuudessa käsitellä FSC-sertifikaatin kriteerien mukaisesti ja julkisissa hankinnoissa tulisi sitoutua käyttämään vain FSC-sertifioitua puuta. Samalla kestävän metsänhoidon tukirahoitusta tulisi uudistaa.

Myös suojelualueita tulisi lisätä – Suomi on sitoutunut YK:n bioversiteettisopimukseen (Convention on Biological Diversity (CBD)), jonka mukaan meidän tulisi suojella vähintään 17 % metsiemme pinta-alasta. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa, sillä tällä hetkellä suojeltua metsää on vain noin 9 %.

Minna Hölttä

Juttu on myös julkaistu Suomen Luonnonusuojeluliiton Valkeakosken yhdistyksen jäsenlehti Pistiäisessä 1/2019.