fbpx
Kaikkea kohtuudella – ilmastoteot voivat olla myös rakentavia, kehittäviä ja reiluja

Kaikkea kohtuudella – ilmastoteot voivat olla myös rakentavia, kehittäviä ja reiluja

Ilmastonmuutos on uhka, joka koskettaa ihan kaikkia. On ymmärrettävää ja tarpeellista, että etsitään tehokkaita, toimivia ja nopeita keinoja hiilipäästöjen vähentämiseksi. Tutkimukset sekä IPCC:n raportti antavat meille tukun ratkaisuja, joilla tavoitteeseen ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä 1,5 asteeseen päästään. Näitä keinoja ja toimia harkitessa tulisi myös miettiä eri vaihtoehtojen globaaleja, lokaaleja ja yhteiskunnallisia vaikutuksia – siis myös sitä, millaisen maailman me haluamme pelastaa.

Lihan kulutuksen vähentäminen on selkeä keino, jolla ilmastonmuutosta voidaan hillitä – tämä ei varmasti ole kenellekään epäselvää. Nopeat ratkaisut ovat tarpeen, mutta ne vaativat harkintaa. Naudan ja märehtijöiden hiilipäästöt ovat se, mihin usein on helppo tarttua ja totta onkin, että globaalien tutkimusten mukaan niiden hiilipäästöt ovat massiiviset ja niitä tulee vähentää. Sen sijaan vertailutietoa siitä, miten kotimainen tuotanto eroaa globaalista meillä on kovin vähän – Suomen tuotanto kun on aika erilaista kuin vaikkapa USA:n tai Brasilian, joissa nurmirehun ja laidunnuksen määrä on vähäinen (eli maan hiilensidontakykyä ei hyödynnetä tai tehosteta) ja ruokinnan painopiste on väkirehuissa eli soijassa, jonka viljely aiheuttaa sademetsäkatoa esim. Brasilian alueella. Alustavat tutkimukset kuitenkin antavat viitteitä siitä, että kotimaisen tuotannon päästökokonaisuus ei ole aivan niin massiivinen kuin on aikaisemmin laskettu.

Jotta ilmastotekoja voidaan tehdä toimivasti, tehokkaasti ja harkiten, tulisi meidän lähteä tavoitteesta, ei keinoista. Lihan kulutuksen vähentäminen ja ilmastoystävällinen ruoantuotanto on päätavoite, ja siihen pääsyn keinoja tulisi harkita huomioiden myös yhteiskunnalliset ja eettiset tavoitteet. Ruokajärjestelmä on monimutkainen ja herkkä kokonaisuus ja vasta kun kokonaisuuden hahmottaa, voidaan löytää keinoja, joilla paitsi hillitään ilmastonmuutosta, myös edesautetaan eettistä ja reilua tuotantoa.

Kotimaisen naudanlihan kieltäminen ja sen korvaaminen ruokapöydässä ulkomaisella broilerilla tai possulla ei ratkaise perimmäisiä ongelmia, vaan siirtää ne toisaalle. Kotimaisen tuotannon osalta on syytä tiedostaa, että siat ja siipikarja syövät tuontisoijaa sekä viljoja, jotka sellaisenaan kävisivät myös suoraan ihmisruoaksi. Kotimaisen tuotannon osalta meillä on sentään mahdollisuus vaikuttaa sen eettisyyteen, ilmastovaikutuksiin sekä siihen, että tuotanto on reilua myös tuottajalle.

”Kaikkea kohtuudella” voi kuulostaa tylsältä, mutta kulutuksen muuttaminen periaatteella ”vähemmän mutta parempaa” mahdollistaa paitsi kotimaan ruoantuotannon säilymisen ja sen kestävyyden kehittämisen myös ilmastovaikutusten pienentämisen. Tämä ei edes ole hankalaa, jos halua sen toteuttamiseksi löytyy.

 

Yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä tulevaisuuden trendi

Yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä tulevaisuuden trendi

Yrityksen tärkein tehtävä on tuottaa voittoa. Toki yrityksellä saattaa olla myös muita tavoitteita, mutta ilman tuota ensimmäistä tavoitetta koko yritystä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Viimeaikojen uutisoinnit mm. Esperi Caren osalta ovat nostaneet yritysten yhteiskuntavastuun tapetille – pelkkä voiton tavoittelu ei riitä, tarvitaan myös uudenlaista yhteiskunnallista yritysvastuun kulttuuria. Kuinka siis muokata kannattavasti yrityksen ensisijainen tehtävä palvelemaan myös kohtuutta ja yhteiskunnallista hyvää?

Yhteiskunnalliset yritykset ovat yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet harjoittamaan kestävää pitkän tähtäimen liiketoimintaa ja käyttävät voitostaan vähintään puolet toimintansa kehittämiseen tai lahjoittavat sen määrittämäänsä hyvään tarkoitukseen. Tällainen yhteiskunnallinen toiminta ei suinkaan suitsi yrittäjätoimintaa, vaan ennemmin tarjoaa sille laaja-alaisempaa yhteiskunnallista merkitystä ja arvoa, ja se voi toimia myös kilpailuvalttina yhteistyökumppaneita haettaessa. Osin tämä on paluuta juurille – moni viimevuosisadan yrityksen menestystarina on kehystetty myös yrityksen sosiaalisella ja yhteiskunnallisella vastuulla.  Aikana, jolloin yhteiskunta ei tarjonnut vaikkapa lastenhoitoa tai sosiaaliturvaa, tämän vajeen täyttivät yrittäjät.

Tällä hetkellä yhteiskunnallisen yrittäjyyden merkin voivat saada käyttöönsä yritykset, jotka on perustettu ratkomaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Mielestäni merkkiä tulisi laajentaa kattamaan myös muiden alojen yritykset, jos ne vain sitoutuvat näihin samoihin tavoitteisiin.

Uskon, että me yrittäjät voimme myös tulevaisuudessa olla keulakuvana inhimillisemmälle ja vastuullisemmalle taloudelle.

Suomen metsien suojelulla on jo kiire

Suomen metsien suojelulla on jo kiire

Suomi elää metsästä. Meille metsä on aina ollut koti, ravinnon ja rauhan lähde sekä tuki ja turva, myös taloudellisesti. Huolimatta siitä, että suomalaiset lähes poikkeuksetta arvostavat ja rakastavat metsäluontoa, meidän metsiemme monimuotoisuus heikkenee hälyttävää tahtia. Oman osansa tuhotyöstä tekee ilmastonmuutos, mutta valtaosa vastuusta kuuluu meidän metsiemme tehokäytölle ja metsätaloudelle.

Vuonna 2016 sekä 2017 tehtiin ennätykset kotimaan puun hakkuumäärissä. Huomionarvoista tässä on se, että tukkipuun hakkuumäärät eivät ole vuosien aikana kovinkaan paljon nousseet, vaan nousu tulee pääosin kuitupuun sekä hakkeen määristä. Eli käytännössä entistä enemmän meidän metsistämme keitetään selluksi ja myydään edullisesti eteenpäin. Tämä ei ole kannattavaa metsänomistajalle, ja metsäluonnolle se on aina katastrofi.

Suomalaisen metsänhakkuun sanotaan olevan kestävää, ja tällä perusteella meille myös perusteltiin valtion metsien hakkuumäärien nostoa. Todellisuudessa kestävät hakkuumäärät perustuvat näissä laskelmissa aina vain taloudelliseen kestävyyteen, eli siihen, kuinka paljo metsää voidaan kaataa siten, että se on myös tulevaisuudessa taloudellista. Totta on, että meidän metsämme kasvavat enemmän kuin hakkuumäärät ovat olleet, mutta taloudellinen peruste kestävyydelle ei riitä. Laskelmiin tulisi sisällyttää myös laadullisia sekä ekologisia määrityksiä, jotta voitaisiin todella aidosti tarkastella metsänkäytön kestävyyttä.

Avohakkuut historiaan

Avohakkuut otettiin valtion metsissä käyttöön väliaikaisena toimenpiteenä ennen toista maailmansotaa. Hakkuutavan piti olla vain lyhytaikainen ratkaisu, jolla saadaan kiireesti lisäpuuta teollisuuden tarpeisiin.  Vaikka jo vuosia sitten on havaittu avohakkuiden vaarallisesti köyhdyttävän luontoa sekä tuhoavan eliölajeja, ei tästä hakkuutavasta ole vieläkään päästy eroon. Avohakkuiden lopettaminen olisi ensimmäinen askel kohti kestävää metsätaloutta.

Kohti ekologista ja monimuotoista metsää

WWF on arvioinut, että jopa kaksi kolmasosaa meidän metsiemme luontotyypeistä ovat uhanalaisia. Suomen metsissä elää kaikkiaan 800 uhanalaista lajia, ja toinen samanmoinen uhanlaisuuden kynnyksellä.

Meillä olisi monia keinoja hoitaa metsää ja harjoittaa jopa metsätaloutta siten, että saamme parannettua metsiemme monimuotoisuutta. Suomen talousmetsistä miltei kolme neljäsosaa on sertifioitu PEFC-sertifikaatilla, mutta tämä ei kuitenkaan riitä. Ympäristön kannalta kunnianhimoisempi FSC on huomattavasti harvinaisempi, ja vasta siinä edellytetään esim. metsänomistajia ylläpitämään tai palauttamaan metsiensä ekosysteemi, siihen kuuluva biologinen monimuotoisuus, sekä luonnonvarat ja maisemat. Suositeltavaa olisi, että kaikki metsäalueet, joilta metsäbiomassaa kerätään, tulisi tulevaisuudessa käsitellä FSC-sertifikaatin kriteerien mukaisesti ja julkisissa hankinnoissa tulisi sitoutua käyttämään vain FSC-sertifioitua puuta. Samalla kestävän metsänhoidon tukirahoitusta tulisi uudistaa.

Myös suojelualueita tulisi lisätä – Suomi on sitoutunut YK:n bioversiteettisopimukseen (Convention on Biological Diversity (CBD)), jonka mukaan meidän tulisi suojella vähintään 17 % metsiemme pinta-alasta. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa, sillä tällä hetkellä suojeltua metsää on vain noin 9 %.

Minna Hölttä

Juttu on myös julkaistu Suomen Luonnonusuojeluliiton Valkeakosken yhdistyksen jäsenlehti Pistiäisessä 1/2019.

Järjestelmäkeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen – palvelujen vaikutusarviot otettava osaksi soteratkaisua

Järjestelmäkeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen – palvelujen vaikutusarviot otettava osaksi soteratkaisua

Soteuudistuksesta ei tullut valmista tälläkään hallituskaudella. Huonon uudistuksen kaatuminen on hyvä asia, mutta uudistuksen tarve on edelleen kova. Ja nyt, kun uudistus on venynyt yli kymmenen vuotta, sillä alkaa olla jo todella kiire.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus tulee toteuttaa, siitä ei kenellekään ole epäselvyyttä. Tätä tehtävää on koettanut nyt jo useampikin hallitus, joten peiliin katsomisen paikka on kaikissa puolueissa. Sote-uudistuksen täytyykin nyt lähteä uudelta ja avoimelta pohjalta ja yhteisessä parlamentaarisessa valmistelussa.

Edellisten hallitusten aikana on tehty paljon työtä uudistuksen valmistelussa, ja tämä työ tulee soveltuvilta osiltaan käyttää hyödyksi. Uudistuksen valmistelussa tulisi kuitenkin päivittää osa perusselvityksistä, joita uudistuksen pohjaksi on tehty. Yksi näistä on kestävyysvajeemme arviointi.

Väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen kasvaessa kestävyysvajeeksi on arvioitu laskennallisesti hieman yli 3 miljardia euroa vuoteen 2029 mentäessä. Tämä laskelma tulisi tarkistaa ja arvioida uudelleen työllisyysasteen, sekä korkokehityksen ja palveluiden vaikuttavuuden arvioinnin pohjalta.

Realistinen ja ajantasainen säästötavoite antaisi ajantasaisen tavoitepohjan uudistukselle. Uudistuksen valmisteluksi on myös jatkokehitettävä erilaisten kokeilujen ja mallien vaikuttavuuden arviointia. THL on luonut indikaattoreita pitäen silmällä valinnanvapauden toteuttamista. Näissä on selvitetty sitä, mikä ja kuinka tuotettu sote-palvelu on vaikuttavaa. Vaikuttavuuden arviointia, potilasturvallisuuden seurantaa sekä asiakaslähtöisyyttä (järjestelmäkeskeisyyden sijaan) on voitava jatkaa.

Myös valtionosuuksien jakamista pohjautuen näihin vaikutusarvioihin on voitava selvittää – näin voitaisiin alueilla tukea onnistuneita palveluratkaisuja, joissa voidaan ottaa huomioon myös pienemmät tuottajat ja paikallistalous, olipa kyse hoivasta, palvelukodin lähiruoka- tai vaikkapa pesulapalveluista.

Kriteereiksi voidaan kustannustehokkuuden rinnalla ottaa esim.  asiakastyytyväisyys, ympäristövastuullisuus sekä hoivan laatu. Näin toiminnan kehittämisestä tulisi alueelle myös taloudellisesti kannattavaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on suuri työ, ja jotta tämä työ saataisiin viimein valmiiksi, on se syytä valmistella huolella ja pilkkoa realistisiin toteuttamisaskelmiin. Näin päästään lopputulokseen, joka takaa laadukkaat ja tasa-arvoiset palvelut myös tulevaisuudessa.

Minna Hölttä

Yrittäjä, Vihreiden eduskuntavaaliehdokas

 

Perustulosta potkua yrittäjyyteen!

Perustulosta potkua yrittäjyyteen!

Kuva: Samuli Reponen

Työ ja yrittäjyys elävät murrosaikaa. Yhä useampi työikäinen elää pätkätöiden ja monialayrittäjyyden maailmassa, jossa alanvaihdoksia tehdään vähintään kerran työuran aikana. Yhä useampi tekee töitä mikroyrittäjänä hyvin moninaisissa elämänvaiheissa. Tähän on yhteiskunnan puolelta varustauduttu kehnosti. Samaan aikaan yksinyrittäjistä entistä useampi elää hyvinkin niukasti, vailla sosiaaliturvaa tai muuta tukea.

Aloittelevan yrittäjän tueksi on starttiraha, joka auttaa ensimmäisen vuoden ajan, mutta vuosi on yrittäjätoiminnan aloittamisessa aika lyhyt aika – varsinkin jos työtä tekee vain osa-aikaisesti esim. oman toimen ohella.  Työttömän yrittäjyyshaaveita taas hankaloittavat monimutkaiset hakuprosessit ja byrokratian jäykkyys, sekä työn teon kannattamattomuus.

Perustulo olisi kattava ratkaisu näihin ongelmiin. Perustulo mahdollistaisi entistä useammalle yrittäjyyden kokeilemisen, sekä tarjoaisi yrittäjälle turvaa myös yllättävissä tilanteissa. Koska kyseessä olisi kaikkia koskeva etuus, ei se asettaisi yrittäjiä keskenään eriarvoiseen asemaan tai kannustaisi epäterveeseen yritysten pilkkomiseen tai ns. pakkoyrittäjyyteen, niin kuin paljon esillä ollut ALV-alarajan nosto saattaisi tehdä. Tällainen turva voisi myös kannustaa yrittäjää ottamaan sen seuraavan ison askeleen ensimmäisen työntekijän palkkaamiseksi, ja sitä kautta kannustaisi aitoon kasvuun myös pienyrityksissä. Perusturva helpottaisi myös kannattamattoman yrityksen lopettamista – toiminnasta olisi helpompi luopua hallitusti ja ajoissa, kun oma toimeentulo olisi edes jotenkin turvattu myös tässä tilanteessa.

Suomi tarvitsee yrittäjiä myös tulevaisuudessa – perustulo takaisi jokaiselle yrittäjälle turvaverkon, joka meiltä tällä hetkellä puuttuu.

Minna Hölttä, monialayrittäjä

Julkaistu Pirkanmaan yrittäjä -lehdessä 04.03.2019. Lue artikkeli: https://issuu.com/pirkanmaanyrittajat/docs/lehti/12

Puolentoista ämpärin tähden

Puolentoista ämpärin tähden

Dragon Mining aikoo louhia Kaapelinkulman kaivosalueella kahden vuoden aikana n. 300 kg kultaa. Määrällisesti se on likimain puolitoista ämpärillistä*. Jos kaivaus todella jää siihen, puolentoista ämpärin hinta on Valkeakoskelle pahimmillaan vuosiksi likaantuneet ojat Kaapelinkulmalla, tuhoutuneet uhanalaisen Kirjopapurikon suoja-alueet, pölyyntyneet lähimetsät ja valtava kuoppa maassa sekä luontoalue, joka tuskin koskaan tulee palautumaan ennalleen.

Iltalehden juttu Kaapelinkulman kaivoksesta sekä Dragon Miningista on kirvoittanut paljon keskustelua ja puheenvuoroja. Valitettavaa tässä on, että asiaan herätään vasta nyt – aika asiaan puuttumiselle olisi ollut jo huomattavasti aikaisemmin.

Kaivoksen tarinaa seuranneelle jutussa ei juuri uusia uutisia ole. Kaikki tieto ”Kullanhimoisen lohikäärmeen” toimintatavoista sekä ennakkotapaukset esim. Oriveden kaivoksella ovat olleet tiedossa ja saatavilla. Jari Natunen Luonnonsuojeluliitosta sekä paikalliset aktiivit ovat tehneet hartiavoimin työtä asioiden esiin tuomiselle ja vaikuttamiselle jo pitkään.

Miksi asiaan ei ole puututtu?

Virkamiehet ja toimielimet ovat toimineen lain mukaan ja tekevät tässä tapauksessa vain työtään. Heidän lakisääteinen velvollisuutensa on valvoa, että laki toteutuu. Toki virkamiehillä olisi hiukan liikkumavaraa tulkintojen osalta, mutta ymmärrän hyvin, että he käyttävät äärimmäistä malttia tulkinoissaan – täytyyhän heidän taata, että viranomaistoiminta on aina lain mukaista ja tasa-arvoista eri toimijoita kohtaan ympäri Suomen.

Paikallisilla toimijoilla ja luottamushenkilöillä on hiukan enemmän liikkumavaraa. Kaivoksen tuloon oltaisiin voitu puuttua kaavoituksella. Alueella ei tehty ympäristövaikutusten arviointia (YVA:a) luvituksen yhteydessä, ja tätä vaadittiin kaupungin puolesta vasta syksyllä 2017, erillisten vetoomusten ja vaatimusten jälkeen. Toimintaa ei yritetty keskeyttää, vaikka kaivosyhtiö luvattomasti hakkasi uhanlaisen kirjopapurikon suojametsää jne. Useammassakin kohdassa olisi voitu vaikuttaa paikallisessa päätöksenteossa, mutta lainkaan varmaa ei ole, olisiko edes niillä keinoin voitu kaivoksen tuloa kokonaan estää. Valitettava tosiasia on, että kaivoslaki on vienyt päätöksenteon kaivosten osalta kovin kauas paikallisilta päättäjiltä.  

Uusi kaivoslaki – nyt

Suomen tämänhetkinen kaivoslaki on kammottava virhe. Yksi maailman löperöimmistä laeista suorastaan kannustaa mineraalivarojemme ryöstökäyttöön. Kaivoslaki noudattaa ns. valtausperiaatetta, eli kuka tahansa voi varata alueen kaivostoimintaan pelkällä ilmoituksella ja kaiken arvokkaan löytäjä saa pitää. Päätöksenteko on viety pois paikallisilta toimijoilta, ja kokonaisvaltaista harkintaa toiminnan hyödyistä ja haitoista ei voida tehdä. Virkamiehet joutuvat virkansa puolesta toimimaan tämän lain puitteissa.

Suurin ja konkreettisin vaikutusmahdollisuus on siis lainsäätäjillä: eduskunnalla ja hallituksella. Me tarvitsemme kiireellisesti uuden kaivoslain, joka mahdollistaa meille keinoja tutkailla kaivostoiminnan kannattavuutta ja hyötyjä myös luontoarvot huomioiden. Me tarvitsemme lain, joka mahdollistaisi kaivostoiminnan taloudellisten hyötyjen jäämisen myös kotimaahan. Me tarvitsemme lain, joka turvaa kaivosten jälkihoidosta huolehtimisen ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet omaan elinympäristöönsä.

* kullan tiheyden mukaan laskettuna litra kultaa painaa noin 19,32 kg