fbpx
Hyvinvointia tuotantoeläimille ja kannattavuutta tuottajille – verotuksella

Hyvinvointia tuotantoeläimille ja kannattavuutta tuottajille – verotuksella

Myös sika tarvitsee virikkeellisen ja viihtyisän ympäristön – meidän tulisi tukea tuotantoa joka sellaisen voi tarjota.

Eläintuotanto edustaa yhtä tämän hetken suurimmista eettisistä, ilmastollisista ja ekologisista ongelmista.  Vaikka eläintuotannon haitat ilmastolle sekä lihan liikakulutuksen terveysvaikutukset ovat yleisessä tiedossa, kasvaa lihan kulutus niin ulkomailla kuin kotimaassakin jatkuvasti.  Miten siis saisimme tätä kulutusta vähennettyä ja tuotantoa ohjattua kestävämmäksi sekä eläinystävällisemmäksi? On otettava käyttöön uusia keinoja, jotta kulutus saadaan kestävälle tasolle. Yksi tehokas keino tämän saavuttamiseksi on kulutuksen ohjaaminen verotuksella.

Verotus on tehokas kuluttajaohjauksen väline, ja sitomalla vero eläinten hyvinvointi-indeksiin voisimme samalla kannustaa tuottajia entistä eettisempään eläintuotantoon. Alhaisempi tai nollavero eettisemmin ja kestävämmin tuotetuilla lihatuotteilla tarkoittaisi näiden tuotteiden kilpailukykyisempää hintatasoa suhteessa muuhun tuotantoon. Tämä tekisi niistä houkuttavamman vaihtoehdon entistä useammalle kuluttajalle.

Tuotantoeläinten hyvinvointia ja hyvää elämää voidaan jo nyt mitata tutkimustietoon pohjautuvilla indikaattoreilla (esim. Eurooppalainen Welfare Quality -indeksi), ja jo nyt maatalouden hyvinvointitutkia myönnetään erilaisten eläinten hyvinvointia parantavien toimien mukaisesti. Hyvinvointia siis jo nyt valvotaan ja mitataan – nyt olisi enää kysymys tämän tiedon ja käytäntöjen käyttöönotosta ja soveltamisesta tuotteiden verotukseen. Vero instrumenttina myös kohtelisi tasa-arvoisesti niin kotimaista kuin ulkomaistakin tuotantoa. Kotimainen tuotanto saisi etua siitä, että meillä moni tuottaja panostaa jo nyt paljon eläinten hyvinvointiin. Jatkossa nämä tuottajat saisivat myös tuotteelleen konkreettista hintaetua. Tämä kannustaisi myös muita investoimaan eläinten hyvinvointiin.

On hyvä muistaa, että puhuttaessa lihan kulutuksen jatkuvasta kasvusta me emme puhu vain kansanterveydestä tai ilmastosta. Me puhumme myös eläinyksilöistä, joista jokaisella tulisi olla oikeus hyvään elämään, virikerikkaaseen ympäristöön, mahdollisuuteen liikkua ja toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Hyvinvointiin perustuvalla verotuksella me voisimme taata nuo oikeudet entistä useammalle tuotantoeläimelle.

Kirjoittaja on yrittäjä, SEY:n eläinsuojeluneuvoja ja maaseudun puolestapuhuja.

Luonnon monimuotoisuus – miksi sillä on väliä?

Luonnon monimuotoisuus – miksi sillä on väliä?

Jättipalsami on kaunis mutta Suomen luonnolle haitallinen vieraslaji.

Joka vuosi maailmassa katoaa lajeja, joista osaa emme edes tiedä. Tällä hetkellä menossa on kuudes sukupuuttoaalto. Edellinen vastaava kadotti maan päältä mm. dinosaurukset. Lajeja on toki syntynyt ja kuollut maailman sivu – hälyttävää tämän hetkisessä aallossa on sen intensiteetti ja nopeus. Ihminen on ollut voimakas katalysaattori, joka on vauhdittanut ja osin jopa aivan suoraan aiheuttanut monen lajin sukupuuton. Kun lajeja sitten kuitenkin katoaa, niin miksi asiasta pitäisi olla niin kovin huolissaan?

Ihminen on lajina kohtuullisen uusi, ja vielä lyhyempi on se aika, jonka me olemme aktiivisesti tutkineet ja tutustuneet luontoon ja sen toimintaan.  Tosiasiassa kukaan ei osaa varmuudella sanoa mitä massiiviset sukupuutot meille tulevaisuudessa aiheuttavat, mutta varoittavia merkkejä on olemassa. Alkuperäislajien kadotessa luonnosta syntyy tilaa uusille tulokkaille. Pahimmillaan tulija on haitallinen vieraslaji, joka pääsee leviämään hallitsemattomasti – luonnostamme kun ei välttämättä löydy sille kilpailijaa tai rajoittajaa.  Tämä heikentää luonnon monimuotoisuutta entisestään.

Usein katoavista lajeista otsikoihin pääsevät vain tiikerit tai sarvikuonot, mutta jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavat vielä enemmän huomattavasti pienempien lajien katoaminen – monet hyönteiset, matelijat ja pieneläimet tekevät luonnossa korvaamatonta työtä mm. pölyttäjinä, hajottajina, lahottajina ja ravintona muille.

Tehotuotanto monimuotoisuuden uhkana

Monimuotoisuuden katoamisella ja sukupuutoilla on myös aivan suoria vaikutuksia meihin. Yli kolme neljäsosaa ruoantuotantokasveistamme on ainakin osin riippuvaisia eläinpölytyksestä. Vuonna 2016 julkaistiin ensimmäinen virallinen raportti siitä, että pölyttäjien määrä on huolestuttavissa määrin vähenemässä (https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Polyttajat_vahenevat__maailman_ruoantuot(38560)). Pölyttäjien sukupuuttojen estäminen onkin ensiarvoisen tärkeää jo ruoantuotannonkin kannalta. Se tarkoittaa siirtymistä kohti ekologisesti kestävämpää maataloutta ja elinympäristöjen kirjon lisäämistä liikaa yksipuolistuneilla maatalousalueilla. Teholannoitteet ja torjunta-aineet säilyvät pitkään luonnon kiertokulussa, esimerkiksi torjunta-ainejäämien on epäilty olevan yksi syy mehiläiskuolemiin.

Tehotuotettu puupelto on Suomessa nähty vaurauden lähteenä. Viimepäivinä uutisista on voitu lukea miten tämä tehokasvatettu kuusi ei täytä puulle asetettuja lujuusvaatimuksia. Tehotuotetussa metsässä ei myöskään luonnon monimuotoisuus pääse kukkimaan. Yksipuolistunut metsäviljely ei jätä tilaa monimuotoisuudelle, monet metsien monimuotoisuudesta elävät lajit ovat kadonneet tai katoamassa perinteisten vanhojen metsien myötä.

Mitä siis sinä ja minä voimme tehdä?

Luonnon monimuotoisuus on rikkaus, jota meidän tulee vaalia. Jokainen meistä voi osaltaan vaikuttaa. Osta luonnollisesti tuotettuja tuotteita aina kun mahdollisuus. Suosi lähituottajia, jotka kantavat huolta maasta ja sen hyvinvoinnista. Suosi lähimatkailua vaikkapa luonnonpuistoihin ja tue rahallisesti toimintaa, joka edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua. Vähennä omaa kemikaalikuormaasi, älä käytä turhia torjunta-aineita omassa puutarhassasi. Osallistu vieraslajien torjuntaan. Tutustu uudestaan lähimetsääsi, sen eläimistöön ja kasvustoon.  

Minulle tämä luonto on monimutkainen kudelma täydellisesti yhteen sopivia lankoja, jotka muodostavat kokonaisuutena henkeäsalpaavan taideteoksen. Hämmästyttävintä tässä kudelmassa on se, miten kaikelle on aina paikkansa. Tehdään yhdessä töitä sen säilyttämiseksi myös jälkipolville.

Kirjoittaja on yrittäjä, SEY:n eläinsuojeluneuvoja, vegaani ja maaseudun puolestapuhuja.

Suomi on osa globaalia ruokaturvaa

Suomi on osa globaalia ruokaturvaa

Minna Hölttä, Maisa Juntunen, Suomi on osa globaalia ruokaturvaa

Ilmasto lämpenee vääjäämättä. Tulevaisuudessa tämä vaikuttaa ruuan tuotantoon maailman­laajuisesti.

Sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä nykyiset viljelyalueet Etelä-Euroopassa kärsivät yhä kovemmista kuivuusjaksoista. Tämän seurauksena viljavyöhyke siirtyy yhä pohjoisemmaksi, samalla kun meillä kotimaassa kasvukausi pitenee.

Muutokset aiheuttavat uudenlaista muuttoliikettä. Viljely- ja laidunnuskelpoiset alueet meillä pohjoisessa ovat entistä merkittävämpiä globaalia ruokaturvaa ajatellen.

Tulevaisuutta silmällä pitäen onkin ensiarvoisen tärkeää huolehtia kotimaamme viljelymaista sekä maaseudun infrasta.

Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi täytyy ruuantuotannossa huomioida paremmin maan kasvukunto ja hiilen sitominen maaperään esimerkiksi nurmiviljelyn ja laidunnuksen keinoin.

Maataloudessa on päästävä irti riippuvuudesta fossiilisesta energiasta – eli päästävä oma­varaisuuteen tuotanto­panoksissa, kuten lannoitteissa ja polttoaineissa.

Tämä saavutetaan kehittämällä ravinteiden kiertoa, tilojen omaa energiantuotantoa ja muun muassa sitomalla typpi maahan biologisesti. Suomen tulisi olla tässä tutkimuksen ja kehityksen kärkimaa.

Sään ääri-ilmiöt koskevat myös Suomea. Ilmastollisesti järkevien viljelytekniikoiden ja esimerkiksi kasvipeitteisyyden lisääminen turvaavat maata myös rankkasateiden aiheuttamilta tuhoilta.

Samaan aikaan meidän tulisi aktiivisesti kehittää vakuutusjärjestelmiä satovahinkojen varalle, jotta viljelijöiden toimeentulo olisi turvattu myös katovuosina.

Kulutusta tulee suunnata kasvispitoisempaan ruoka­valioon ja samalla lisätä resursseja ja rahoitusta entistä eettisempään ja eläinystävällisempään ruuantuotantoon.

Meidän tulisi nopeasti ottaa käyttöön kaikki mahdolliset keinot kannattavuuden parantamiseksi kotimaisessa ruuan­tuotannossa siten, että päästäisiin massakeskeisestä tuotannosta kohti laatukeskeistä, ilmastoviisasta ja sosiaalisesti kestävää tuotantoa.

Meidän tulee myös pohjoismaissa kantaa oma vastuumme. Ennakoimalla ja suuntaamalla maaseutumme kehityksen kestävään ja reiluun suuntaan voimme olla omalta osaltamme varmistamassa globaalia ruokaturvaa.

Maanviljelytekniikoita parantamalla sekä eettiseen ja ilmastoviisaaseen tuotantoon keskittymällä varmistetaan kotimaan peltojen ja maaseudun elinvoima myös tulevaisuudessa.

MINNA HÖLTTÄ

monialayrittäjä, Valkeakoski

MAISA JUNTUNEN

maidontuottaja, Kangasniemi

Juttu on myös julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden verkkolehdessä 23.1.2019

Ottaisitko sinä vastaan kestävän eläintuotannon haasteen?

Ottaisitko sinä vastaan kestävän eläintuotannon haasteen?

Vuoden alussa moni aloittaa jonkin ajankohtaisen haasteen. Joku viettää tipatonta tammikuuta, toinen tarttuu lankutushaasteeseen ja kolmas aloittaa vegaanihaasteen. Mitä jos ottaisit vastaan kestävän eläintuotannon haasteen? Ilmastoteot ovat nykyajan trendi, ja aiheellisesti keskustellaan paljon myös lihan tuotannosta ja sen ilmastovaikutuksista. Keskustelu on voimakkaasti polarisoitunutta ja aiheuttaa voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Vegaanihaasteen rinnalle nostaisinkin siis myös kestävään ja eettiseen kulutukseen tähtäävän kestävän eläintuotannon haasteen, jolla voisi löytää keinoja vaikuttaa ilmastoon, ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin myös eläintuotteiden kulutuksella. Eläintuotantoa kun joissain määrin tarvitaan myös tulevaisuudessa, sillä eläinten lanta on mitä mainiointa maanparannusaineitta – se vähentää fosforin louhinnan tarvetta ja parantaa ravinnekiertoa.

Mitä siis kestävän eläintuotannon haasteeseen osallistuvan ruokakassista voisi löytyä? Lobbarit painottavat broilerin ja sianlihan nautaa pienempää hiilijalanjälkeä, mutta jos huomioidaan kokonaisvaikutukset sekä tuotannon eettisyys, ei valinta lihatiskillä olekaan aivan niin yksinkertainen. Sika ja siipikarja syövät pääosin rehua, joka sopisi myös ihmisravinnoksi, kun taas lehmät voivat muuttaa ihmisravinnoksi sopimattoman nurmen maidoksi ja lihaksi. Jos märehtijät ovat saaneet laiduntaa kestävästi, toimii laidun hiilensitojana ja samalla vapaasti laiduntaneet lehmät ovat voineet toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Jos haluaa kuitenkin välttää vesi-intensiivistä tuotantoa (jota naudan tuotanto on) löytyy kotimaasta myös esim. sianlihan tuottajia, jotka ovat kehittäneet uusia, parempia ja eläinystävällisempiä tapoja tuottaa lihaa. Näillä tiloilla esim. vapaaporsitus, ulkoilu sekä sialle ominainen tonkiminen ja rypeminen on mahdollistettu. Kotimaisuus myös takaa, että ilmastoa ei ole rasitettu pitkillä rahti- tai teurasmatkoilla. Parina päivänä voisi pöytään ottaa järvikalaa ja pitää sen vegaanipäivänkin – etenkin jos suosii kotimaisia tuotteita kuten härkäpapua ja kauraa.

Ostopäätökset ohjaavat tarjontaa ja sitä kautta myös tuotantoa. Vegaanihaasteen ja ilmaston lämpenemiseen heräämisen kautta meillä on saatavilla ilahduttava määrä erilaisia kasvispohjaisia uutuustuotteita. Nyt olisikin aika nostaa myös kotimainen eettinen ja kestävä eläintuotanto kulutuksen keskiöön. Lihan ja eläinperäisten tuotteiden vähentäminen ruokavaliossa on äärimmäisen tärkeää ilmaston kannalta, mutta hyvin tärkeää on myös suunnata jäljelle jäävä kulutus eettisempään ja kestävämpään suuntaan. Kun monipuolista ruoantuotantoa voidaan ylläpitää lähellä, säästetään ilmastoa ja säilytetään maaseudun elinvoimaisuus myös tuleville sukupolville.

Kirjoittaja on yrittäjä, SEY:n eläinsuojeluneuvoja, vegaani ja maaseudun puolestapuhuja.

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehdessä 9.1.2019
sekä Turun Sanomissa 4.1.2019.

Luonto ja maakuntauudistus – kuka jatkossa suojelee ympäristöämme?

Luonto ja maakuntauudistus – kuka jatkossa suojelee ympäristöämme?

Maakuntauudistuksen yhteydessä ympäristöhallinto uudistuu ja viranomaisten roolit niin ympäristönsuojelussa kuin kaavoituksessakin ja alueidenkäytön suunnittelussa muuttuvat. Ely-keskukset ja Aluehallintovirastot lakkautetaan, ja niiden tehtävät jaetaan maakunnille ja uudelle Valtion lupa- ja valvontavirastolle LUOVAlle. LUOVAn toimipisteitä on tarkoitus tuoda jokaiseen maakuntaan, jotta valtion viranomaisrooli säilyy myös maakunnissa, mutta viranomaisen vaikutusmahdollisuuksiin ja yleiseen toimintaan on tulossa muutoksia.

Tulevien maakuntien tehtäväkenttään kuuluvat niin luonnonsuojelun edistäminen kuin kulttuuriympäristöjen hoitokin – sen sijaan ympäristölakien valvonta, luontotyyppien ja eliölajien suojelu sekä mm. YVA (Ympäristövaikutusten arviointi) kuuluvat tulevaisuudessa valtakunnalliselle LUOVAlle.  

Ympäristölupien valvonta heikkenee ja viranomaisen valitusoikeutta rajataan

Tehtävien jakaminen ja vastuualueiden purkaminen vaikuttaa tulevaisuudessa mm. päätösten valitusoikeuteen ja heikentää merkittävästi ympäristönsuojelua ja sen valvontaa.

Nykymallissa AVI (Aluehallintovirasto) toimii lupaviranomaisena, ja ELY (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) puolestaan valvoo yhteiskunnan (eli mm. luonnon ja kansalaisten) etua lakiin määrätyn vastuualueensa mukaisesti.  Tämäyleisen edun valvonta on kirjattu meillä mm. luonnonsuojelu-, ympäristö-, vesi- ja jätelakiin.

Yleisen edun valvonta merkitsee yksityistä intressiä laajempien etukysymysten valvontaa. Tällöin haitankärsijänä ei ole joku tietty yksityishenkilö, ryhmä tai omaisuus, vaan kohteena on esimerkiksi maisema, veden ja ilman laatu, kulttuuriympäristö, elinympäristö tai eliölaji. Ympäristöhallinnon tehtäviä ovat muun muassa luonnonsuojelu, vesiensuojelu, kaavaohjaus ja erilaisten lupien valvonta. Ympäristöhallinnon olennainen tarkoitus on siis nimenomaan tämä yleisen edun valvonta.

Tulevaisuudessa lupaviranomaisena toimii LUOVA, johon uuden esityksen mukaisesti ei enää perusteta erillistä yleisen edunvalvonnan yksikköä, eli ELYn tähän asti toteuttama ympäristöhallinnon yleisen edun valvonta lakkaa. Tämän sijaan esityksessä yleisen edun valvonta sisällytettäisiin lupa-asioiden käsittelyn kaikkiin vaiheisiin ja ennakkoneuvotteluihin. Yleisen edun valvonta käsittelyn kaikissa vaiheessa on tarpeellista ja hyväkin asia, mutta suunnitellut ennakkoneuvottelut ja lausuntomenettelyt eivät aina yksin riitä.

Aikaisemmin ELY-keskus on voinut valittaa esimerkiksi AVIn ympäristölupapäätöksestä, jos päätös on perustunut esim. puutteelliseen ympäristövaikutusarvioon. Tällaisista virheellisistä päätöksistä ei viranomainen voi jatkossa enää valittaa.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että ympäristöviranomaiset eivät saisi hakea muutosta kaivoksen ympäristölupaan, vaikka lupapäätöksessä ei olisi huomioitu riittävästi ympäristöä.

Yleisen edun turvaaminen on perustuslain mukaisesti valtion ja sen viranomaisten tehtävä. Viranomaisen valitusoikeus on viime kädessä erittäin tärkeä laillisuusvalvonnan keino. Se varmistaa keskenään erisuuntaisten yleisten etujen huomioon ottamisen päätöksenteossa.

Nyt riskinä on, että LUOVAn ympäristöpäätösten valvonta jää lähes tyystin ympäristöjärjestöjen ja yksityisten ihmisten harteille.

Maakuntauudistuksen lakia muokataan nyt ja vielä onneksi on aikaa vaikuttaa. Toivottavasti myös perustuslakivaliokunta ottaa asian käsittelyyn ja takaa myös tulevaisuudessa ympäristöviranomaisille mahdollisuuden suojella ympäristöä ja luontoa perustuslain mukaisesti.

Minna Hölttä
Suomen luonnonsuojeluliiton Valkeakosken yhdistys ry: hallituksen uusi jäsen
Yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Julkaistu Suomen Luonnonsuojeluliiton Valkeakosken paikallisyhdistyksen Valsun jäsenjulkaisussa Pistiäisessä 1/2018