fbpx
Kaikkea kohtuudella – ilmastoteot voivat olla myös rakentavia, kehittäviä ja reiluja

Kaikkea kohtuudella – ilmastoteot voivat olla myös rakentavia, kehittäviä ja reiluja

Ilmastonmuutos on uhka, joka koskettaa ihan kaikkia. On ymmärrettävää ja tarpeellista, että etsitään tehokkaita, toimivia ja nopeita keinoja hiilipäästöjen vähentämiseksi. Tutkimukset sekä IPCC:n raportti antavat meille tukun ratkaisuja, joilla tavoitteeseen ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä 1,5 asteeseen päästään. Näitä keinoja ja toimia harkitessa tulisi myös miettiä eri vaihtoehtojen globaaleja, lokaaleja ja yhteiskunnallisia vaikutuksia – siis myös sitä, millaisen maailman me haluamme pelastaa.

Lihan kulutuksen vähentäminen on selkeä keino, jolla ilmastonmuutosta voidaan hillitä – tämä ei varmasti ole kenellekään epäselvää. Nopeat ratkaisut ovat tarpeen, mutta ne vaativat harkintaa. Naudan ja märehtijöiden hiilipäästöt ovat se, mihin usein on helppo tarttua ja totta onkin, että globaalien tutkimusten mukaan niiden hiilipäästöt ovat massiiviset ja niitä tulee vähentää. Sen sijaan vertailutietoa siitä, miten kotimainen tuotanto eroaa globaalista meillä on kovin vähän – Suomen tuotanto kun on aika erilaista kuin vaikkapa USA:n tai Brasilian, joissa nurmirehun ja laidunnuksen määrä on vähäinen (eli maan hiilensidontakykyä ei hyödynnetä tai tehosteta) ja ruokinnan painopiste on väkirehuissa eli soijassa, jonka viljely aiheuttaa sademetsäkatoa esim. Brasilian alueella. Alustavat tutkimukset kuitenkin antavat viitteitä siitä, että kotimaisen tuotannon päästökokonaisuus ei ole aivan niin massiivinen kuin on aikaisemmin laskettu.

Jotta ilmastotekoja voidaan tehdä toimivasti, tehokkaasti ja harkiten, tulisi meidän lähteä tavoitteesta, ei keinoista. Lihan kulutuksen vähentäminen ja ilmastoystävällinen ruoantuotanto on päätavoite, ja siihen pääsyn keinoja tulisi harkita huomioiden myös yhteiskunnalliset ja eettiset tavoitteet. Ruokajärjestelmä on monimutkainen ja herkkä kokonaisuus ja vasta kun kokonaisuuden hahmottaa, voidaan löytää keinoja, joilla paitsi hillitään ilmastonmuutosta, myös edesautetaan eettistä ja reilua tuotantoa.

Kotimaisen naudanlihan kieltäminen ja sen korvaaminen ruokapöydässä ulkomaisella broilerilla tai possulla ei ratkaise perimmäisiä ongelmia, vaan siirtää ne toisaalle. Kotimaisen tuotannon osalta on syytä tiedostaa, että siat ja siipikarja syövät tuontisoijaa sekä viljoja, jotka sellaisenaan kävisivät myös suoraan ihmisruoaksi. Kotimaisen tuotannon osalta meillä on sentään mahdollisuus vaikuttaa sen eettisyyteen, ilmastovaikutuksiin sekä siihen, että tuotanto on reilua myös tuottajalle.

”Kaikkea kohtuudella” voi kuulostaa tylsältä, mutta kulutuksen muuttaminen periaatteella ”vähemmän mutta parempaa” mahdollistaa paitsi kotimaan ruoantuotannon säilymisen ja sen kestävyyden kehittämisen myös ilmastovaikutusten pienentämisen. Tämä ei edes ole hankalaa, jos halua sen toteuttamiseksi löytyy.

 

Muuttuva maailma tarvitsee rohkeutta – myös ilmaston osalta

Viime päivien keskustelussa on saatu seurata jos jonkinlaista näkemystä ilmastonmuutoksesta. Viimeisimmässä Valkeakosken Sanomien kirjoituksessaan Mikko Nurmo oli huolissaan kotimaan kilpailukyvystä. Hän myös kommentoi että ”Sauli-maassa tarpeellinen on jo tehty”. ”Tarpeellinen” määräytyy tällä hetkellä siten, että lämpötilan nousu on saatava pysäytettyä 1,5 asteeseen, jotta voimme säilyttää elämisen edellytykset maapallolla. Tämä on ratkaisevan tärkeää ja se vaatii kaikilta ponnisteluja, myös meiltä täällä Sauli-maassa, jota itse kyllä kutsun mieluummin Suomeksi. Tutkimuksen mukaan me emme suinkaan ole hiilijalanjälkemme osalta mallimaa – erään laskutavan mukaan v. 2017 suomalaisen hiilijalanjälki oli keskimäärin yli 10 tonnia, EU:n keskiarvon ollessa 7,2 ja intialaisen kohdalla luku oli vaivaiset 1,8. Kotitalouksien osuus näistä päästöistä on keskimäärin 67 %, joten lienee turha väittää, etteikö jotakin olisi tehtävissä – vaikkapa vain sen lihattoman lokakuun muodossa, jos tuntuu ettei muuhun aika ja resurssit riitä.

Mitä tulee kotimaan kilpailukykyyn ja vetovoimaan: ilmastonmuutoksen edelläkävijyys ei niitä välttämättä heikennä vaan päinvastoin – edellyttäen, että emme vain jää paikallemme. Pienenä maana meidän vahvuutemme on aina ollut eteenpäin meneminen myös vaikeissa tilanteissa. Meillä on osattu innovoida, kehittää ja uudistaa. Meillä on osattu yrittää. Miksi ei siis myös nyt? Suuret teollisuuslaitokset ovat siirtymässä jo Kiinastakin edelleen Afrikan halpatuotantomaihin, joten niitä on turha surkutella takaisin.

Jos haluamme kehittää liiketoimintaa ja teknologiaa, joilla on tulevaisuudessa kysyntää ulkomailla, juuri ilmastonmuutoksen pysäyttämisen keinot kuten puhtaampi energia, cleantech, uudenlainen viljelyosaaminen ja korkean tason tietotaito ovat niitä tuotteita joita maailmalla tulevina vuosina ostetaan. Uudet liikkumisen konseptit, energiansäästö, hiilinielut – maailma on mahdollisuuksia täynnä. Valtiolta tämä vaatii rohkeutta ja pitkäjänteistä työtä – satsaamista koulutukseen ja tuotekehityksen tukemiseen. Myös kulutusta, teollisuutta ja tuotantoa on ohjattava ja kannustettava löytämään uusia ja toimivampia ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan 56,1 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Koko maailman päästöt olivat YK:n tilastojen mukaan 53,4 gigatonnia. Suomen päästöt ovat siis noin promillen, eli yhden tuhannesosan, maailman päästöistä. Tämä vaikuttaa pieneltä, mutta tulee muistaa, että tämä lukema on puhtaasti tuotantoperusteinen – siihen ei siis ole laskettu tuotujen kulutushyödykkeiden päästöjä lainkaan. Omien päästöjemme pienentämisessä kannustimena tulisikin olla myös kilpailukyvyn ja kotimaan menestyksen ylläpitäminen. EU:n alue tuottaa useamman prosentin päästöistä, ja on siis mitä oivallisinta markkina-aluetta tulevalle osaamiselle.

Onhan kotimaan toki mahdollisuus jäädyttää kaikki toimenpiteet ja istahtaa alas odottelemaan, että maailma muuttuu ympärillä. Kyllä puhtaammat tuotantotavat ja energiaratkaisut keksitään varmasti myös muualla. Voisimme sitten vielä pitää muutaman vuoden kynsin hampain kiinni tuotantotavoista ja teollisuudesta, jolla ei ole enää tulevaisuutta. Mutta miten käy paikalleen jääneen yhteiskunnan kilpailukyvyn?

Minna Hölttä
Vihreä kaupunginvaltuutettu ja yrittäjä

Kirjoitus on julkaistu Valkeakosken Sanomissa 13.10.2019

Suomen metsien suojelulla on jo kiire

Suomen metsien suojelulla on jo kiire

Suomi elää metsästä. Meille metsä on aina ollut koti, ravinnon ja rauhan lähde sekä tuki ja turva, myös taloudellisesti. Huolimatta siitä, että suomalaiset lähes poikkeuksetta arvostavat ja rakastavat metsäluontoa, meidän metsiemme monimuotoisuus heikkenee hälyttävää tahtia. Oman osansa tuhotyöstä tekee ilmastonmuutos, mutta valtaosa vastuusta kuuluu meidän metsiemme tehokäytölle ja metsätaloudelle.

Vuonna 2016 sekä 2017 tehtiin ennätykset kotimaan puun hakkuumäärissä. Huomionarvoista tässä on se, että tukkipuun hakkuumäärät eivät ole vuosien aikana kovinkaan paljon nousseet, vaan nousu tulee pääosin kuitupuun sekä hakkeen määristä. Eli käytännössä entistä enemmän meidän metsistämme keitetään selluksi ja myydään edullisesti eteenpäin. Tämä ei ole kannattavaa metsänomistajalle, ja metsäluonnolle se on aina katastrofi.

Suomalaisen metsänhakkuun sanotaan olevan kestävää, ja tällä perusteella meille myös perusteltiin valtion metsien hakkuumäärien nostoa. Todellisuudessa kestävät hakkuumäärät perustuvat näissä laskelmissa aina vain taloudelliseen kestävyyteen, eli siihen, kuinka paljo metsää voidaan kaataa siten, että se on myös tulevaisuudessa taloudellista. Totta on, että meidän metsämme kasvavat enemmän kuin hakkuumäärät ovat olleet, mutta taloudellinen peruste kestävyydelle ei riitä. Laskelmiin tulisi sisällyttää myös laadullisia sekä ekologisia määrityksiä, jotta voitaisiin todella aidosti tarkastella metsänkäytön kestävyyttä.

Avohakkuut historiaan

Avohakkuut otettiin valtion metsissä käyttöön väliaikaisena toimenpiteenä ennen toista maailmansotaa. Hakkuutavan piti olla vain lyhytaikainen ratkaisu, jolla saadaan kiireesti lisäpuuta teollisuuden tarpeisiin.  Vaikka jo vuosia sitten on havaittu avohakkuiden vaarallisesti köyhdyttävän luontoa sekä tuhoavan eliölajeja, ei tästä hakkuutavasta ole vieläkään päästy eroon. Avohakkuiden lopettaminen olisi ensimmäinen askel kohti kestävää metsätaloutta.

Kohti ekologista ja monimuotoista metsää

WWF on arvioinut, että jopa kaksi kolmasosaa meidän metsiemme luontotyypeistä ovat uhanalaisia. Suomen metsissä elää kaikkiaan 800 uhanalaista lajia, ja toinen samanmoinen uhanlaisuuden kynnyksellä.

Meillä olisi monia keinoja hoitaa metsää ja harjoittaa jopa metsätaloutta siten, että saamme parannettua metsiemme monimuotoisuutta. Suomen talousmetsistä miltei kolme neljäsosaa on sertifioitu PEFC-sertifikaatilla, mutta tämä ei kuitenkaan riitä. Ympäristön kannalta kunnianhimoisempi FSC on huomattavasti harvinaisempi, ja vasta siinä edellytetään esim. metsänomistajia ylläpitämään tai palauttamaan metsiensä ekosysteemi, siihen kuuluva biologinen monimuotoisuus, sekä luonnonvarat ja maisemat. Suositeltavaa olisi, että kaikki metsäalueet, joilta metsäbiomassaa kerätään, tulisi tulevaisuudessa käsitellä FSC-sertifikaatin kriteerien mukaisesti ja julkisissa hankinnoissa tulisi sitoutua käyttämään vain FSC-sertifioitua puuta. Samalla kestävän metsänhoidon tukirahoitusta tulisi uudistaa.

Myös suojelualueita tulisi lisätä – Suomi on sitoutunut YK:n bioversiteettisopimukseen (Convention on Biological Diversity (CBD)), jonka mukaan meidän tulisi suojella vähintään 17 % metsiemme pinta-alasta. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa, sillä tällä hetkellä suojeltua metsää on vain noin 9 %.

Minna Hölttä

Juttu on myös julkaistu Suomen Luonnonusuojeluliiton Valkeakosken yhdistyksen jäsenlehti Pistiäisessä 1/2019.

Järjestelmäkeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen – palvelujen vaikutusarviot otettava osaksi soteratkaisua

Järjestelmäkeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen – palvelujen vaikutusarviot otettava osaksi soteratkaisua

Soteuudistuksesta ei tullut valmista tälläkään hallituskaudella. Huonon uudistuksen kaatuminen on hyvä asia, mutta uudistuksen tarve on edelleen kova. Ja nyt, kun uudistus on venynyt yli kymmenen vuotta, sillä alkaa olla jo todella kiire.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus tulee toteuttaa, siitä ei kenellekään ole epäselvyyttä. Tätä tehtävää on koettanut nyt jo useampikin hallitus, joten peiliin katsomisen paikka on kaikissa puolueissa. Sote-uudistuksen täytyykin nyt lähteä uudelta ja avoimelta pohjalta ja yhteisessä parlamentaarisessa valmistelussa.

Edellisten hallitusten aikana on tehty paljon työtä uudistuksen valmistelussa, ja tämä työ tulee soveltuvilta osiltaan käyttää hyödyksi. Uudistuksen valmistelussa tulisi kuitenkin päivittää osa perusselvityksistä, joita uudistuksen pohjaksi on tehty. Yksi näistä on kestävyysvajeemme arviointi.

Väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen kasvaessa kestävyysvajeeksi on arvioitu laskennallisesti hieman yli 3 miljardia euroa vuoteen 2029 mentäessä. Tämä laskelma tulisi tarkistaa ja arvioida uudelleen työllisyysasteen, sekä korkokehityksen ja palveluiden vaikuttavuuden arvioinnin pohjalta.

Realistinen ja ajantasainen säästötavoite antaisi ajantasaisen tavoitepohjan uudistukselle. Uudistuksen valmisteluksi on myös jatkokehitettävä erilaisten kokeilujen ja mallien vaikuttavuuden arviointia. THL on luonut indikaattoreita pitäen silmällä valinnanvapauden toteuttamista. Näissä on selvitetty sitä, mikä ja kuinka tuotettu sote-palvelu on vaikuttavaa. Vaikuttavuuden arviointia, potilasturvallisuuden seurantaa sekä asiakaslähtöisyyttä (järjestelmäkeskeisyyden sijaan) on voitava jatkaa.

Myös valtionosuuksien jakamista pohjautuen näihin vaikutusarvioihin on voitava selvittää – näin voitaisiin alueilla tukea onnistuneita palveluratkaisuja, joissa voidaan ottaa huomioon myös pienemmät tuottajat ja paikallistalous, olipa kyse hoivasta, palvelukodin lähiruoka- tai vaikkapa pesulapalveluista.

Kriteereiksi voidaan kustannustehokkuuden rinnalla ottaa esim.  asiakastyytyväisyys, ympäristövastuullisuus sekä hoivan laatu. Näin toiminnan kehittämisestä tulisi alueelle myös taloudellisesti kannattavaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on suuri työ, ja jotta tämä työ saataisiin viimein valmiiksi, on se syytä valmistella huolella ja pilkkoa realistisiin toteuttamisaskelmiin. Näin päästään lopputulokseen, joka takaa laadukkaat ja tasa-arvoiset palvelut myös tulevaisuudessa.

Minna Hölttä

Yrittäjä, Vihreiden eduskuntavaaliehdokas

 

Ryhmäpuheenvuoro 12.11.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja yleisö,

Joku minua fiksumpi on todennut, että me emme omista tätä maailmaa – me lainaamme sen tulevilta sukupolvilta.

Jokainen päätöksemme linjaa sitä tulevaisuutta, jonka meidän jälkeemme tulevat sukupolvet kohtaavat. Jo viimevuonna peräänkuulutin kykyä katsoa pitkälle silloinkin, kun taloudessa ei ole valoisin hetki, sekä rohkeutta uskoa ja satsata tulevaisuuteen. Nyt sitä rohkeutta ja uskoa tarvitaan.

Talouden mataessa on pakko tehdä korjausliikkeitä. Se on vastuullista politiikkaa. Mutta korjausliikekin voi olla liian raju – jäisellä tiellä tiukka korjausliike saattaa suistaa auton ulos tieltä. Jos pitkän tähtäimen visio on hukassa, saatetaan lyhyellä tähtäimellä tehdä virheliikkeitä pienten säästöjen toivossa.

Kunnallisveron korotus hyvin hyödynnettynä antaa meille hiukan liikkumavaraa ja mahdollisuuden panostaa palveluihin sekä varustautua tulevaisuuteen. Sote- ja maakuntauudistus on tulossa ja niiden myötä jäänee kaupungin tärkeimmäksi tehtäväksi koulutuksen ja kaavoituksen ohella kaupunkilaisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Tämä tehtävä nähdään niin tärkeänä valtakunnallisellakin tasolla, että vuoden 2020 alusta otetaan kuntien valtionosuuteen käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosa eli ns. HYTE-kerroin. Tämän lisäosan tarkoitus on kannustaa kuntia panostamaan entistä enemmän liikkumista ja hyvinvointia edistäviin palveluihin. Edistävätkö nyt taloussuunnitelmassa esitetyt leikkaukset tätä tavoitetta?

Niin tärkeää kuin onkin seurata taloutta tarkasti, on syytä myös muistaa, että monella palvelulla ja toiminnalla on muutakin kuin puhtaasti taloudellinen arvo. Kariniemen leirikeskus menisi varmasti kaupaksi, mutta onko sen laatuista luontokohdetta järkevää myydä pois, vaikka peruskorjaukseen ei heti tulevina vuosina olisikaan varaa? Laskettelurinteen ylläpidon lopettamisella säästetään euroja, mutta menetetään palvelu, jota useat kaupunkilaiset ovat käyttäneet. Pikaluistelurata jätetään tekemättä vähäisen käytön vuoksi. Mutta pitäisikö jossakin välissä mitata myös arvoa, jonka profiloituminen monipuoliseksi liikuntaharrastusten ja mahdollisuuksien kaupungiksi Valkeakoskelle tuo? Jos haluamme nostaa alueen vetovoimaa ja kasvattaa asukasmäärää on meidän pidettävä kirkkaana mielessä mansikkapaikan visio – näkemys siitä millainen Valkeakoski on viiden tai kymmenen tai kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua. Ja mitkä ovat Valkeakosken vahvuudet Pirkanmaan muiden kuntien joukossa.

Juuri esitellyssä keskustan osayleiskaavan luonnoksessa oli hahmoteltu keskustaan tornitaloja sekä tiiviimpää kävelykeskustaa. Jos me kadotamme vision, niin kuka niihin taloihin tulevaisuudessa haluaa muuttaa?

Nyt esitellyssä talousarviossa ja taloussuunnitelmassa on toki myös askelia oikeaan suuntaan, esim. vuosiviikkotunnin lisäys 1 ja 2. luokan oppilaille sekä rajoittamaton oikeus varhaiskasvatukseen. Nuorten kesätyöseteli sai jatkon ja toivottavasti myös saavuttaa tulevana kesänä entistä useamman nuoren. Toimintojen uudelleenjärjestelyt sekä keskittämiset ovat järkeviä uudistuksia, joilla saadaan myös kaivattuja säästöjä kaupungin menoihin.

Talouden tasapainottaminen ja kaupunkivision toteuttaminen vaativat meiltä pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta ottaa käyttöön uusia keinoja ja toimintamalleja. Jotta saisimme myös kaupunkilaiset mukaan, on asukkaiden osallistumista lisättävä voimakkaasti esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin keinoin ja entistä avoimemmalla ja läpinäkyvämmällä päätöksenteolla. Se velvoittaa myös meitä päättäjiä avaamaan päätöksenteon taustoja entistä laajemmin ja perinpohjaisemmin.

Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut,
Syksyllä julkaistiin ilmastoraportti, joka kertoi karun viestin ilmastonmuutoksesta ja ilmaston lämpenemisestä. Jos haluamme olla kantamassa oman vastuumme siitä lainasta, joka olemme velkaa niille tuleville sukupolville, meidän täytyy toimia nyt. Kasvissyönnin lisääminen, kiertotalouden parantaminen, luonnon monimuotoisuuden suojelu, digitalisaation hyödyntäminen ja julkisen liikenteen kehittäminen ovat esimerkkejä keinoista, joita me voisimme toteuttaa jo tänään.

On helppoa kohauttaa olkia ja todeta, että pienen pohjoisen maan pieni pohjoinen kaupunki ei asioihin voi vaikuttaa, mutta mitä tällainen asenne kertoo meistä ihmisinä ja päättäjinä? Millaisia lainan maksajia me olemme niille tuleville sukupolville?

Irtisanomissuoja ja pienyrittäjä – kuka tulevasta laista lopulta hyötyy?

Irtisanomissuoja ja pienyrittäjä – kuka tulevasta laista lopulta hyötyy?

Keskiviikkona 3.10. lakkoillaan uuden työlain merkeissä. Hallitus haluaa helpottaa pienyritysten työllistämistä heikentämällä pienyrityksen työntekijän irtisanomissuojaa. Perusteluna tälle on käytetty sitä, että näin työntekijästä koituva riski on yritykselle pienempi. Esitys toki pienentäisi tätä nimenomaista riskiä, mutta tuo samalla pienen yrityksen rekrytointiin uusia ongelmia – ja mieleen tulee eittämättä tarina hölmöläisistä ja peiton pidennyksestä – toisesta päästä helpottamalla tuodaan toiseen päähän lisää ongelmia.

Ajatellaanpa vaikka kaltaistani pienyrittäjää, joka rekrytoidessaan työntekijöitä taistelee osaavasta työvoimasta samoilla työmarkkinoilla isompien yritysten kanssa. Kuinka luulette irtisanomissuojan heikennyksen vaikuttavan pienemmän yrityksen haluttavuuteen työpaikkana? Kumpi yritys menestyy paremmin kilpailtaessa halutusta työvoimasta – pieni startup vai iso korporaatio?

Kahden kerroksen työpaikkoja luodessaan hallitus vain vaikeuttaa entisestään pienen yritysten työllistämistä kaikilla muilla aloilla paitsi niillä, joissa työntekijän osaaminen tai tekijöiden iso vaihtuvuus ei ole tärkeää. Pienyrittäjänä en kyllä oikeastaan tällaisia aloja edes tiedä – pienessä yrityksessä kun työntekijöiden sitoutuminen yritykseen, osaaminen ja ammattitaito on aina ensiarvoisen tärkeää.

Pienten yritysten työllistämistä tulisi helpottaa – se on selvää. Itsellekin työllistämisen riskit ja taloudellinen paine ovat kynnyskysymyksiä pohtiessa yrityksen kasvattamista edes yhdellä työntekijällä. Mutta näihin ongelmiin ei vastata työtekijöiden asemaa eriarvoistamalla ja rekrytointia vaikeuttamalla! Verohelpotus rekrytoinnin ensimmäisestä vuodesta ja vaikkapa entistä tasapuolisemmat vanhempain kulujen tasaamiset olisivat huomattavasti toimivampia ja oikeudenmukaisempia keinoja palkkauskynnyksen madaltamiseksi.

En yritä väittää, etteikö joillekin pienyrityksille esitetty lakimuutos toisi jonkinlaisia etuja, mutta itse en sellaisia tässä näe. Yrittäjäjärjestö on suorastaan sinisilmäisen onnellisesti siunaamassa lakiesityksen joka tulee vaikuttamaan tuleviin rekrytointeihin aika merkittävästi. On pakko kysyä kenen asialla tässä ollaan, pienyrittäjä se ei nimittäin ole?

3.10. minulla ei ole varaa lakkoilla, joten keskiviikkona painan duunia ihan niin kuin kaikkina muinakin päivinä – olen kuitenkin hengessä mukana. Mutta keväällä kannattaa pysähtyä vaaliuurnilla ja käyttää ääntään – myös meidän pienyrittäjien.

Minna Hölttä

Mikroyrittäjä, kaupunginvaltuutettu ja hevostilallinen