Luonto, ympäristö ja yhteiskunta

YHDESSÄ!

Reilu ja kestävä maatalous

Suomalaisella maataloudella sekä elintarviketuotannolla on mahdollisuus olla edelläkävijä niin hiilensidontatalkoissa kuin eettisessä ja ekologisessa tuotannossakin. Pohjoisen euroopan alue tulee myös tulevaisuudessa näyttelemään yhä suurempaa roolia globaalista ruokaturvasta puhuttaessa.

Loppu pelolle

Yhteiskunnassamme näkyvään pelkoon, vihapuheeseen ja ääriliikkeisiin on puututtava. Koulutus, sivistys ja empatia sekä yhdenvertaiset mahdollisuudet lapsille ja nuorille ovat avainasemassa taistelussa pelkoa, eriarvoistumista ja syrjäytymistä vastaan.

Maailman eettisin eläintuotanto

Viimeisen reilun vuoden aikana olen ollut mukana kirjoittamassa Vihreiden maatalouspoliittista lijapaperia, sekä eläinpoliittista linjausta. Haluan olla mukana viemässä näitä linjauksia myös valtakunnan tasolle. Eläintuotannon eettisiä ongelmia ei saa ulkoistaa, vaan meidän tulee aktiivisesti toteuttaa politiikkaa joka tekee eettisestä eläintuotannosta kannattavaa ja houkuttavaa. Samalla meidän tulee varmistaa, että eettisesti tuotetut elintarvikkeet ovat kaikkien saatavilla.

Yrittäjyys ja työnteon uudet muodot

Yhä useampi nuori ja aikuinen elää pätkätöiden ja monialayrittäjyyden maailmassa – uranvaihdoksia tehdään vähintään kerran työuran aikana ja ikuinen oppiminen on arkipäivää. Tähän muutokseen on lainsäädännön puolesta varauduttu heikosti

Minna Hölttä

AD, yrittäjä, eläinsuojeluneuvoja, tallinpitäjä

Olen mainostoimistoyrittäjä ja pyöritän pientä hevostallia Valkeakosken laitamilla. Toimin Valkeakosken kaupunginvaltuutettuna ja valtuustoryhmän puheenjohtajana.  Olen ammatiltani graafikko ja yrittäjä, sivutoimeksi olen opiskellut hevostaloutta sekä maatalousyrittäjyyttä. 

Eläimet ja luonto ovat aina olleet lähellä sydäntäni  – vapaa-ajallani toimin SEY:n eläinsuojeluneuvojana. Toimin myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen tilapäiskotina kissoille sekä Suomen minipossuyhdistyksen minipossutilapäiskotina.  

Minulle tärkeitä arvoja ovat ihmisten sosiaalinen yhdenvertaisuus, luonnon monimuotoisuuden ja eläinten suojelu sekä yrittäjyyden tukeminen – myös maaseudulla.

Oli aktiivisesti mukana tekemässä Vihreiden maatalouspoliittista ohjelmaa, sekä mukana eläinpoliittisessa ryhmässä. Tällä hetkellä toimin Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana.

Ryhmäpuheenvuoro 12.11.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja yleisö, Joku minua fiksumpi on todennut, että me emme omista tätä maailmaa – me lainaamme sen tulevilta sukupolvilta. Jokainen päätöksemme linjaa sitä tulevaisuutta, jonka meidän jälkeemme tulevat sukupolvet kohtaavat. Jo...

lue lisää
Hyvinvointia luonnosta, myös tulevaisuudessa

Hyvinvointia luonnosta, myös tulevaisuudessa

Minun elämässäni kaikki suuret luontokokemukset ovat liittyneet eläimiin: metsästä löydetty linnunmunan kuori, ketun jäljet puhtaalla lumella, hirviperheen kohtaaminen, joutsenten ylilento kevätaamuna. Mutta voi luontokokemus olla myös kasveihin tai paikkoihin...

lue lisää