Olin alle kouluikäinen, kun ensimmäisen kerran uhmakkaasti ilmoitin, että minusta tulee jonakin päivänä maatalon emäntä. Minä – Mikkelissä syntynyt kaupunkilaistyttö jonka suvussa viimeiset pellot oli viljelty Kuunustaisen rannalla karjalan kannaksella. Mutta minun sydämeni on aina ollut maalla. Lapsena vieraillessamme isän isoisän kotipaikassa Hirvensalmella minä luuhasin naapurin navetalla aputyttönä. Tuskin minusta kovinkaan paljon apua oli, mutta emäntä oli kiltti ja antoi minun kulkea perässä lypsämässä lehmiä, juottamassa vasikoita tai syöttämässä mullikoita. Haaveammattini pitkään oli maatalouslomittaja, vasta aivan yläasteen loppumetreillä päädyin valitsemaan lukion ja sitä kautta graafisen alan.

Rakkaus maaseutuun ja eläimiin ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Se kulki mukana hevosharrastuksen myötä ja viikonloppuisin tein pienimuotoista lomituskeikkaa tuttujen talleilla. Oma yrittäjyys mahdollisti minulle opinnot ensin hevostaloudessa ja sen jälkeen maatalousyrittäjän perusopinnoissa. Vasta Osaralla opiskellessani minulle valkeni se, miten hankalaan asemaan pienviljelijät ja pientuottajat on ajettu.

Vuosikymmeniä Suomessa on tietoisesti ajettu tuotantoa maaseudulla yhä suurempiin yksiköihin – tuki jaetaan peltohehtaarien ja päälukujen mukaan, ja yhä useampi pientuottaja uupuu ja lopettaa. Maaseutu autioituu, kun nuoria on turha haikailla pientilan jatkajiksi ja samalla palvelut katoavat. Suuret tilakoot etenkin eläintuotannossa eivät edes takaa eläinten parempia oloja – päinvastoin. Suuret laumakoot paitsi stressaavat useita eläimiä, myös tekevät eläinten yksilöllisen hoidon lähes mahdottomaksi.

Opiskellessani minulle sanottiin, että on turha haaveillakaan maaseutuyrittämisestä, jos ei ole perinyt tilaa. Että maaseudulla ei voi elää ja yrittää ilman satoja peltohehtaareja tai vähintäänkin miljoonanavettaa. Minä olen asiasta eri mieltä. Maaseudulle mahtuu elämää – ja yrittäjyyttä. Maaseudulla on mahdollisuuksia, ja vielä enemmän niitä olisi, jos aktiivisesti alettaisiin tukea myös pientiloja, luomu- ja lähituotantoa ja yhteisöviljelyä. Entistä enemmän pitäisi tukea myös laaja-alaista yrittäjyyttä ja erilaisten yritysten yhteistoimintaa. Totta on, että perinteinen maaseutuyrittäminen ei pientuotantona kenties tuo leipää pöytään, mutta se voisi olla osa suurempaa kokonaisuutta. Keräilytalous, maaseutumatkailu, maaseudun palveluyritykset ja uudenlainen yhteisötalous voisivat täydentää yrittäjän tulovirtaa ja näin mahdollistaa myös pientuotannon säilymisen maaseudulla.

Muutama vuosi sitten otin askeleen lähemmäksi lapsuuden haavettani – ostimme mieheni kanssa pienen talon ja navetan, jonne remontoimme pienen hevostallin. Aamuni alkavat tallitöillä, mutta päiviin mahtuu myös toisenlaista yrittäjyyttä – mainostoimiston työt nivoutuvat yhteen maataloustöiden kanssa. Minä uskon, että meillä on varaa ja mahdollisuus elvyttää maaseutu, me tarvitsemme vain ideoita, uskoa ja poliittista tahtoa mahdollistaa elämä myös maaseutukunnissa.

Share This