Viime päivinä on keskusteltu paljon maataloustuista ja niiden leikkaamisesta – asia on ollut tapetilla niin Brexitin ansiosta kuin myös Vihreiden poliittisen ohjelmaesityksen tiimoilta. Tukipolitiikka on aina herättänyt paljon keskustelua ja jopa tunteita suuntaan, jos toiseenkin. Kiivaassa keskustelussa ja helppojen ratkaisujen tiimellyksessä voi lapsi hukkua pesuveden mukana – unohdetaan kokonaan se, missä maataloustukipolitiikassa lopulta on kysymys.

Suomalainen ruoantuotanto on tällä hetkellä riippuvainen maataloustuista, haluttiin sitä tai ei. Maataloustuet ovat muoto tukea tuotantoa siten, että ruoan raaka-aineen hinta ei nouse kuluttajille liian korkeaksi. Oikeampi termi olisikin siis ruokatuki – se kun on tukea meille jokaiselle joka ruokaa ostaa. Myös ulkomailta tuotu ruoka on tuettua – maataloustukea kun käytetään myös ulkomailla. Lähes kaikkien (myös tuottajien itsensä) mielestä järkevintä olisi, että tuottaja saisi tuottamastaan raaka-aineesta sen hinnan joka siitä kuuluu saada, jotta tuotanto olisi kannattavaa. Tähän meidän täytyy pyrkiä, mutta tie siihen ei ole yksinkertainen – jos olisi, niin se varmasti olisi jo tehty!

Kansallinen tukien vähentäminen heikentäisi entisestään tuottajien oloja ja elinkeinon kannattavuutta. Tehokkuutta ja kustannussäästöjä olisi siis tehtävä ja yksikkökokoja kasvatettava. Tämä tarkoittaisi monen tuotantoeläinten oloja parantavan investoinnin tekemättä jättämistä. Se tarkoittaisi entistä suurempia laumakokoja. Se tarkoittaisi entistä suurempia tilakokoja, joissa pyritään käyttämään entistä tehokkaampaa viljelykeinovalikoimaa – joissakin tapauksissa maan viljavuuden ja ekologisuuden kustannuksella. Se tarkoittaisi myös politiikassa pienempää keinovalikoimaa tuotannon ohjaamiseksi eettisempään, ekologisempaan ja ympäristöystävällisempään suuntaan. Moni pientila, joka nyt pitää maaseutua elävänä, huolehtii Suomen peltopinta-alan ylläpitämisestä ja mahdollisesti jopa tuottaa eettisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla tuotettua maitoa tai lihaa, joutuu jo Brexitin leikkausten vuoksi miettimään lopettamista tai ainakin tuotantoaan ja tuotantotapoja uudelleen. Minä toivon, että juuri meillä olisi tarjota heille muutakin kuin lisää leikkauksia.

Tuotantoeläimet ovat elintärkeä osa meidän maatalouttamme – esim. maidontuottajina ja lihana mutta etenkin ekologisen kotimaisen lannoitteen tuottajina. Samalla märehtijöiden laidunmaat toimivat hiilinieluina. Jokainen maatalouden tuotantoeläin on oikeutettu hyvään elämään – ja sitä elämänlaatua me emme paranna maatalouden kannattavuutta heikentämällä. Jokainen tuotantoeläin on oikeutettu hyvään ja laadukkaaseen hoitoon – ja sitä me emme tarjoa leikkaamalla lomituksesta.

Maataloudessa on monia monimutkaisia ja vaikeita kysymyksiä, mutta ainakin yksi helppo vastaus: jokainen maatalouden eläin on oikeutettu hyvään elämään. Jos me otamme tämän ohjenuoraksi, ymmärrämme että meidän täytyy ylläpitää tuotantoa kotimaassa myös jatkossakin, jotta me voimme aidosti, tehokkaasti ja helposti vaikuttaa näiden eläinten oloihin. Samalla me tulemme ylläpitäneeksi omaa ruokaturvaamme, peltojen viljelyä, valkuaisainekiertoa, perinnemaisemia ja maaseudun elinvoimaa.

Valitettavasti tämä ei vielä onnistu ilman maataloustukia.

Kirjoittaja on maatalousyrittäjä, mainostoimistoyrittäjä, vegaani ja pitkän linjan eläintensuojelija.

Share This